No ensinnäkin asioita jotka käyvät ilmi jo profiilista. Yksi nimistäni on Kristina, olen 15 vuotias ja eskapisti. Pakenen tätä paskaa todellisuutta musiikin, kirjojen, meditaation, piirtämisen, kirjoittamisen ja etenkin unien avulla aina kun siihen on mahdollisuus.
Joskus mä innostun ottamaan "ah-niin-taiteellisia" kuvia ittestäni:
Harrastan kaikenlaista tanssimista, pidän kesästä ja vihreä on lempivärini.
Ajatuksistani vahvin on ehkä se, että tämä maailma on mätä, ja haluan vain kuihtua pois täältä. Kuihtua, mutta silti elää.
Mulla on yksi asia, joka pyörii mun mielessä jatkuvasti, eikä jätä mua melkein koskaan rauhaan: LAIHDU. Laihtuminen on mun tapa yrittää irrottautua tästä maailmasta.
Mä olen aina tehnyt kaikkeni sen eteen, että erottuisin joukosta. Etten juuttuisi siihen median asettamaan muottiin, jonka mukaan naisella pitäisi olla aina trendivaatteet, pitkät liehuvat hiukset, ajatella vain miesten miellyttämistä sekä omata täydellinen vartalo.
Leikkasin hiukseni lyhyiksi, pidän mielipiteeni vahvoina, pukeudun juuri niinkuin haluan.
Haluan laihtua niin pieneksi, ettei mua enää huomata, vihaan mun persettä ja rintoja joita miehet tahtoo lääppiä, haluun ne pois. Haluun olla niin laiha että mua ei voi nähä kuin vaan unissaan. Haluan muuttua näkymättömäksi.
Jokainen syöty pala on hävitty taisto tässä mun omassa sodassa maailmaa ja itseäni vastaan.
Mä haluaisin tulla journalistiksi,
mä haluaisin uudistaa tän maailman kauneuskäsityksen,
jottei yhdenkään tytön tarvitsisi kärsiä
ja näännyttää itseään tullakseen kauniiksi.
Mutta silti näännytän joka päivä itseäni,
tullakseni huomatuksi,
ja silti tullakseni näkymättömäksi.
ja näännyttää itseään tullakseen kauniiksi.
Mutta silti näännytän joka päivä itseäni,
tullakseni huomatuksi,
ja silti tullakseni näkymättömäksi.
Mä rakastan leipomista ja ruoanlaittoa, mutta vihaan syömistä. Ruoka on ihanaa, maistuu ihanalta ja siksi niin vaikeaa vastustaa ja siksi niin helppoa vihata.
Itsensä hillitseminen on taidetta omalla tavallaan. Itsekontrolli on kaunista.
Mulla on toinenkin käytössä oleva blogi täällä blogspotissa, mutta haluan pitää nämä kaksi blogia erossa toisistaan. Se toinen blogi ei tunnu niin aidolta. Tuntuu, kuin siinä olisi vain puolikas minusta ja ajatuksistani, ja se tuntuu valeelta. Valetta on olla paljastamatta sitä toista puolikasta joka jää kertomatta. Toisen blogin sävy on pirteä, iloinen, keskittyy pääasiassa vain ja ainoastaan laihduttamiseen, siis epäonnistuneeseen laihduttamiseen, anailuun ja hymiöihin. Tottakai onhan se osa minua, mutta tässä blogissa tulee esille se toinen puolikas minua, joka kuuluu vahvempana päässäni.
Tässä blogissa kerron muustakin kuin laihduttamisesta, mutta luultavasti pääasiassa siitä. Haluaisin kertoa itsestäni, näyttää "taidettani" enemmän, kuten sanoitukset, leipomukset, runot, valokuvat, piirustukset, kuvia joukkueeni voimisteluesityksistä, ja kertoa ihanan ohjaamani jumpparyhmän kehityksestä (4-5-vuotiaita) ja varsinkin mielipiteistäni maailmalta.
Yritän olla mahdollisimman avoin itsestäni ja kertoa asioitani senkin uhalla, että joku tuttu löytää blogini.
Olisi melkein suotavaa, että toisen blogini lukijat löytäisivät myös tänne, mutta en aio kertoa tämän blogin osoitetta siellä enkä sen blogin osoitetta täällä. En ainakaan vielä.
Jos pitäisi mainita yksi asia, jota odotan tulevaksi, on tuleva kesä. Lähden kesäksi Lontooseen hoitamaan kaksosia, jotka ovat kesällä 2-vuotiaita.
Odotan kesää, jolloin aion olla hävinnyt näkymättömäksi, aion olla niin laiha ettei kukaan voi koskettaa, ettei tarvitse pelätä pimeällä että joku käy käsiksi. Kuka osaisi näkymättömään kajota?
Ja silti haluan tulla huomatuksi, tulla huomatuksi täydellisen keijukaisruumiini ansiosta jonka jokainen tanssittu askel näyttää lentämiseltä, jokainen liike kauniilta ja kevyeltä.
Tekstissäni on paljon ristiriitoja, joita yritän niitä parhaani mukaan selittää, mutta joita en osaa selittää itsellenikään. Inhoan laihuuteen alistamista, mutta alistun itse muiden mukana.
Itsensä hillitseminen on taidetta omalla tavallaan. Itsekontrolli on kaunista.
Mulla on toinenkin käytössä oleva blogi täällä blogspotissa, mutta haluan pitää nämä kaksi blogia erossa toisistaan. Se toinen blogi ei tunnu niin aidolta. Tuntuu, kuin siinä olisi vain puolikas minusta ja ajatuksistani, ja se tuntuu valeelta. Valetta on olla paljastamatta sitä toista puolikasta joka jää kertomatta. Toisen blogin sävy on pirteä, iloinen, keskittyy pääasiassa vain ja ainoastaan laihduttamiseen, siis epäonnistuneeseen laihduttamiseen, anailuun ja hymiöihin. Tottakai onhan se osa minua, mutta tässä blogissa tulee esille se toinen puolikas minua, joka kuuluu vahvempana päässäni.
Tässä blogissa kerron muustakin kuin laihduttamisesta, mutta luultavasti pääasiassa siitä. Haluaisin kertoa itsestäni, näyttää "taidettani" enemmän, kuten sanoitukset, leipomukset, runot, valokuvat, piirustukset, kuvia joukkueeni voimisteluesityksistä, ja kertoa ihanan ohjaamani jumpparyhmän kehityksestä (4-5-vuotiaita) ja varsinkin mielipiteistäni maailmalta.
Yritän olla mahdollisimman avoin itsestäni ja kertoa asioitani senkin uhalla, että joku tuttu löytää blogini.
Olisi melkein suotavaa, että toisen blogini lukijat löytäisivät myös tänne, mutta en aio kertoa tämän blogin osoitetta siellä enkä sen blogin osoitetta täällä. En ainakaan vielä.
Jos pitäisi mainita yksi asia, jota odotan tulevaksi, on tuleva kesä. Lähden kesäksi Lontooseen hoitamaan kaksosia, jotka ovat kesällä 2-vuotiaita.
Odotan kesää, jolloin aion olla hävinnyt näkymättömäksi, aion olla niin laiha ettei kukaan voi koskettaa, ettei tarvitse pelätä pimeällä että joku käy käsiksi. Kuka osaisi näkymättömään kajota?
Ja silti haluan tulla huomatuksi, tulla huomatuksi täydellisen keijukaisruumiini ansiosta jonka jokainen tanssittu askel näyttää lentämiseltä, jokainen liike kauniilta ja kevyeltä.
Tekstissäni on paljon ristiriitoja, joita yritän niitä parhaani mukaan selittää, mutta joita en osaa selittää itsellenikään. Inhoan laihuuteen alistamista, mutta alistun itse muiden mukana.
hei tervetuloa lukemaan mun blogia ! (:
VastaaPoista