Kelan lappusia täytellen

Mun on tässä pitänyt täytellä Kelaan kuntoutustukihakemus traumaterapiaa varten, ja se on ihan kamalaa.

"ISKÄ mitä mä kirjotan tähän kohtaan Miten sairaus haittaa elämääsi kun ei mulla ole mitään sairautta?"

Mä en haluaisi kirjoittaa noille liuskoille mitään arkaluontosta tietoa musta, tuntuu pahalta. 

Mä en myöskään ole koskaan mieltänyt itseäni sairaaksi.

Me täällä meillä ei haluta kutsua mua sairaaksi, eikä kukaan mua sairaana pidä. Mulla on vaikea masennus, vaikea ahdistuneisuus, vahvaa dissosiatiivista oireilua mutta mä en ole sairas. Mun mielestä sairaus on semmoinen kuin diabetes, rytmihäiriö tai vaikka Kroonin tauti. 

Silti mulle tulee paha mieli, jos mun masennusta sun muuta vähätellään, joku sanoo esim. "Munki pitäis syödä jotain lääkkeitä" eli vähätellään lääkitystä ja sen merkitystä sekä syitä jolla lääkitys määrätään.

Tällasta taas.

Pahan mielen ja pahan olon syitä tällä hetkellä

1. Mulla on niin sekava oli just nyt.

 Oon kai vielä vähän kuumeinen, syönyt huonosti ja epäterveellisesti, juonut liian vähän ja verenpaineet ja verensokerit heittelee missä sattuu.

2. Mua harmittaa etten pääse salille koska oon kuulemma kipeä.

3. Tänään oli mun elämäni ensimmäinen gyne käynti

 ja se oli inhottavaa ja papa näytteen ottaminen sattui, maanantaina labraan jossa ne kattoo kilpirauhasen toiminnan ja sen, onko mun mahakivut ja kummalliset vuodot johtuneet mahdollisesta keskenmenosta ja viikon päästä tulee klamydia ja tippuri testin tulokset, en mä usko että mitään näistä on mutta raskaus=keskenmeno on mahdollinen ja se inhottaa ja pelottaa vaikken uskokaan että se olis tapahtunut.

4. Mua harmittaa kans se, etten tältä kuumeilultani jaksa nähdä mun poikaystävääni vaikka mulla on ikävä. Taas menee yhteistä aikaa hukkaan kun kohta ei pystytä näkee näinkään usein.

5. Mulla on aivan maksimaalinen itseinho ja itseviha vitutus päällä nyt.

 Mulla ei ole minkäänlaista itsekuria tällä hetkellä, musta tuntuu et voisin aivan yhtä hyvin vaikka leikata itteltäni kielen irti, etten vois syödä.

Mulla on tosi paha mieli... Mä en tajua miten mä vieläkin juttelen kuolleelle ihmiselle niinkuin se olis mun vieressä, nauran ja itken samaan aikaan, mä kaipaan niin kovasti.

Mä oon juonu liikaa kahvia ja mulla on kuumetta. Lisäks olen syönyt ihan hirveästi.

Heikottaa, pitää juoda.

Moniko muistaakaan...

Muistatteko sen pojan/miehen josta kerroin ensimmäisen kerran jo vuonna 2009, ja viimeisimmän kerran vuosi sitten joulukuussa?

Jonka vuoksi olen itkenyt useat yöt?
Jolle en uskaltanut kertoa tunteistani, en uskaltanut halata,
jota ajattelin vaikka seurustelin muiden kanssa?

Parhaiten saatatte muistaa hänet seuraavasta, tarinan kaltaisesta postauksesta:
No need to tell anyone

"...Mut nyt se on ohi.

Mä oon siirtynyt eteenpäin.

Se yksi, joka on aina ollut mun silmien edessä.

Vasta nyt,

kaiken tuon jälkeen mä näen kirkkaasti.

Tuosta ruudusta, ja aikanaan ikkunasta,

on koko sen ajan näkynyt haalea kuva.

Siinä on joku toinen.

Siinä on poika jonka tapasin ollessani kolmetoista.

Poika oli viisitoista.

Nyt poika on jo melkein mies.

Nyt vasta näen hänet kunnolla.

Kaikkien edellisten aikana olen ajatellut häntä.

Mä nään sut aivan uudessa valossa.

Nyt mä en saa enää ajatuksiani pois susta.

Taas mä huomaan kelaavani nauhaa.

Kelaan meidän yhteisiin hetkiin.

Uudelleen, uudelleen, uudelleen...

Onko susta koskaan tuntunut siltä,

että sä et ole täällä?

Että sä kuulet ja näet,

muttet ole henkisesti siellä?

Katselet maailmaa jonkinlaisen ruudun läpi.

Nimittäin musta tuntuu siltä.

Koko ajan.

Enkä mä saa sitä loppumaan."

Me olemme yhdessä. Vasta 3 kuukautta seurustelua takana, mutta yhdessä yhtä kaikki.

En vieläkään oikein jaksa uskoa tätä todeksi... No, eipä hänkään.
Vieläkin ihmetellään sitä miten tässä näin pääsi käymään.

Kun jotakin toivoo, sen voi saavuttaa tekemällä ahkerasti jotain asian eteen.

Hauskinta on se, että olen lihonut n. 20 kiloa sitten syksyn 2009. Tosin olen laihtunut tuosta 20 kilosta jo 10 kiloa, mutta yhtä kaikki. Ja silti, tämän kokosena mulla on poikaystävä joka ei välitä siitä.

Tyhmintä taas on se, etten voi sietää sitä, että muhun kosketaan koska vihaan itseäni enemmän kuin ehkä koskaan ennen. Tottakai, kun painoindeksi on 27,2 ja on taipumusta itseinhoon sekä muuhun schaisseen.

Mut painosta ja muusta paskasta lisää jossain toisessa postauksessa.