Eikö tässä ole kaikki mitä halusin?
Aloitan opiskelun unelmieni ammattiin. Tähän mä olen tähdännyt pienen ikäni.
Mulla on paras ystävä.
Mulla on kaksi ihanaa kummitytärtä.
Harrastus jota rakastan.
Muutan toiseen kaupunkiin, aloitan tyhjältä pöydältä.
Tästä olen haaveillut.

Miksi olo on niin tyhjä?
Ahdistus, tuska, menneisyys joka raapii selässä hetkestä toiseen, joka ei anna rauhaa.
Tunnen, että olen epäonnistunut kaikessa mitä yritän. Epäonnistunut elämässä, ihmisenä.
Sisäinen tuska ja kamppailu menneisyyden kanssa pitää mut lujasti kiinni asunnossani.
En ole pitkään aikaan tuntenut olevani näin yksin.

"Loppujen lopuksi, kaikki olemme yksin."

Pahin viholliseni on minä itse. Minä, joka ajattelen etten voi onnistua.
Luovuttaja. Huono. Häviäjä. Tyhmä. Ruma. Lihava.
Olen lukittuna omaan henkilökohtaiseen helvettiini näiden ajatusten kanssa.

Mistä saada voimaa yrittää? Jatkaa, aloittaa?

"Kaikki menee hyvin" on valhe jota kuulen päivittäin. En usko siihen, en toivo enkä luota.

Masennus joka vetää toimintakyvyttömäksi.